Toi­mis­to­naa­pu­ri­ni Erno Pys­ty­nen on nopea­liik­kei­nen mies. Tör­mä­sim­me syk­syn mit­taan vähän väliä työ­huo­nei­tam­me yhdis­tä­väl­lä käy­tä­väl­lä, ja mie­hel­lä oli aina jotain kan­net­ta­vaa kai­na­los­saan. Täy­tyi­hän sitä kysyä, min­kä alan mie­hiä hän oikein on. Vas­tauk­sek­si sain savo­lai­sit­tain, että hän pys­tyy mihin vain ja osaa sanoa myös, jos ei pys­ty, kos­ka suku­ni­mi on Pystyn(en).

Detal­jeil­le herk­kä muo­toi­li­ja ja kuvan­veis­tä­jä

Nuo­re­na Mik­ke­lis­sä asues­saan Erno teki mini­veis­tok­sia, luki ins­pi­roi­via kir­jo­ja ja innos­tui mag­ne­tis­mis­ta. Kal­lion ilmai­su­tai­teen lukion jäl­keen hän opis­ke­li mik­ro­me­ka­niik­kaa ja val­mis­tui kel­lo­se­päk­si. Sil­le alal­le hän perus­ti toi­mi­ni­mi­sen yri­tyk­sen­sä­kin seit­se­män vuot­ta sit­ten. Puuse­päk­si hän on opis­kel­lut itse­näi­ses­ti ja nyt vie­lä vii­meis­te­lee muo­toi­lua­lan opin­to­jaan Turun amk:ssa. Lisäk­si Erno on kuvan­veis­tä­jä, jon­ka töis­sä näkyy detal­jeil­le her­kän kel­lo­se­pän taus­ta; työt on teh­ty pie­tee­til­lä ja yksi­tyis­koh­tiin on paneu­dut­tu vii­mei­sen pääl­le. Esi­merk­ki­nä sii­tä on Wäi­nö Aal­to­sen museos­sa parai­kaa näyt­teil­lä ole­va teos, jos­sa hei­lu­ri leik­kii mah­dol­li­suu­del­la pysäyt­tää aika.
Ernol­le on tär­ke­ää teke­mi­nen, yllä­tyk­set ja ihme­tyk­set asioi­den edes­sä sekä kyky ymmär­tää ana­lo­gian kaut­ta digi­taa­lis­ta maa­il­maa. Luo­vuut­ta ja ideoi­ta Erno ammen­taa mm. men­nei­syy­des­tä. Hän tun­nus­tau­tuu muo­toi­lun klas­si­koi­den, kuten Eame­sin ja Bau­hausin ihai­li­jak­si. Hän pitää roh­keis­ta yhdis­tel­mis­tä, sel­keis­tä lin­jois­ta ja hyväs­tä mate­ri­aa­lien käy­tös­tä.

Ver­kos­tois­sa kah­vit­te­lu avaa aja­tuk­set ideoil­le

Erno on muka­na myös eri­lai­sis­sa pai­kal­lis- ja kan­sain­vä­li­sis­sä ver­kos­tois­sa, kuten Video­kaf­fe-yhtei­sös­sä, jon­ka kan­ta­va­na tee­ma­na on tut­kia moder­nin tek­no­lo­gian ja perin­tei­sen käsi­työn yhdis­tä­mis­tä. Kah­vin äärel­lä on hyvä jakaa aja­tuk­sia, arvo­ja ja tren­de­jä sekä ideoi­da kokei­le­vaa tai­det­ta tai suun­ni­tel­la käy­tän­nön­lä­heis­tä tila­suun­nit­te­lua.
Erno suun­nit­te­lee ja tekee nyky­ään pal­jon huo­ne­ka­lu­ja, mut­ta on muka­na myös mm. tila­suun­nit­te­lua teke­väs­sä muo­toi­li­ja­ver­kos­to Nestå­reis­sa, jos­sa kol­men muo­toi­li­jan eri­kois­osaa­mi­set ja käden­tai­dot tuot­ta­vat tulok­sek­si enem­män kuin osien­sa sum­man.

Vaih­toeh­to­ja kulu­tusyh­teis­kun­nal­le

Ernon arvoi­na ovat uniik­kius ja kes­tä­vyys, halu tar­jo­ta vaih­toeh­to­ja kulu­tusyh­teis­kun­nal­le. Käden­tai­dot eivät kui­ten­kaan pois­sul­je nyky­tek­no­lo­gian hyö­dyn­tä­mis­tä tuot­teen val­mis­tuk­ses­sa. Moni näky­mät­tö­miin jää­vä tois­tu­va, pit­käl­li­nen ja mekaa­ni­nen työ­vai­he on vain jär­ke­vää teh­dä laser­leik­ku­rin tai CNC:n avul­la. Se sääs­tää teki­jäl­le aikaa ja asiak­kaal­le rahaa. Näin käden­tai­ta­ja voi paneu­tua käden ja sil­män yhteis­työ­tä vaa­ti­vaan vii­meis­te­ly­vai­hee­seen.

Ernon mie­les­tä on olen­nais­ta ottaa asia­kas mukaan alku­vai­heen suun­nit­te­luun, mikä tie­tys­ti on haas­te ja ris­ki. Asiak­kaan aset­ta­mi­nen kes­ki­öön kui­ten­kin kan­nat­taa. Kun asia­kas voi ker­toa, mitä hän halu­aa ja mil­lä reu­naeh­doil­la, niin suun­nit­te­li­ja voi lada­ta tuot­tee­seen sen jäl­keen kai­ken osaa­mi­sen­sa, mie­li­ha­lun­sa ja oman näke­myk­sen­sä. Tulok­se­na on siten aikaa kes­tä­vä ja asiak­kaal­le tun­near­voa sisäl­tä­vä lop­pu­tuo­te.