Selkokielinen perusteos sopimuksista
Pienyrittäjille ja yrityskouluttajille on vihdoin kirjoitettu selkokielinen ja ajantasainen perusteos sopimuksista ja niiden laatimisista. Varatuomari Inga Koskisen kirjassa edetään johdonmukaisesti yleisestä erityiseen. Lukija saa tietoa sopimuksista sisältöineen ja ehtoineen, osapuoline ja neuvotteluineen. Teoksessa käydään läpi eri tilanteisiin soveltuvat vakioehdot ja tyypillisimmät sopimuslausekkeet. Tietoa saa esimerkiksi hinnan määrittelystä, tarjouksen tekemisestä, valtakirjan laatimisesta ja sopimusrikkomuksen seurauksista kuin myös tekijänoikeuksiin liittyvistä asioista.
Kattava tietokirja sisältää käytännönläheisiä esimerkkejä ja varoittaa mahdollisista sudenkuopista, joihin kokematon voi pudota. Teoksen lukemalla sopimusta valmisteleva tai sopimusosapuoli voi säästää itsensä monilta turhilta riskeiltä ja kalliiksi tulevilta riidoilta. Kirja ei tee lukijasta vielä täysinoppinutta sopimusjuristia. Koskinen kuitenkin vinkkaa, mistä nettilinkeistä ja kirjoista lukija löytää lisätietoa, sekä miten hän voi valita itselleen sopivan asiantuntijan, kun sellaiselle tulee tarvetta.
Periaatteena sovun hakeminen
Koskinen korostaa, että sopimusten laadinnassa periaatteena on sovun hakeminen. Hän siteeraakin Kansanrunousarkistosta poimimaansa sananpartta: Kun sopu on hyvä, niin tupa on suuri.
Inga Koskinen on toiminut yli 30 vuotta sopimuslakimiehenä laatien asiakirjoja ja hoitaen riitaisia oikeudenkäyntejä. Samaan aikaan hän on opettanut sekä kirjoittanut luovaa tekstiä. Raskaiden oikeudenkäyntien hoidosta hän luopunut ja keskittyy nyt mm. sopimusten laatimiseen, konsultointiin ja kouluttamiseen. Luovan kirjoittamisen saralta Koskiselta on seuraavaksi odotettavissa oikeussalidekkari.
Syvällinen ja monipuolinen tausta näkyy teoksessa
Koskisen pitkä, syvällinen kokemus ja ammatillinen monipuolisuus näkyvät hyvin Sovi, älä riitele -teoksessa. Koskinen osaa kirjoittaa vaikeistakin asioista kansantajuisesti. Hän myös ymmärtää omakohtaisesti yrittäjien sopimuksiin liittyvät tarpeet ja haasteet. Kirja onkin omistettu juuri suomalaisille pienyrittäjille. Tämä teos on sellainen, jonka soisi löytyvän jokaiselta sopimusten kanssa tekemisissä olevalta henkilöltä. Ehkäpä näin vältyttäisiin monilta turhilta huolilta ja eripuraisuuksilta!
Katso myös Inga Koskisen haastattelu kirjan julkaisutilaisuudessa Sammakon kirjakaupassa 7.12.2020: https://www.youtube.com/results?search_query=sovi+%C3%A4l%C3%A4+riitele
Tietokirja Inga Koskinen: Sovi, älä riitele. Menestyvän sopimuksen perusteet. Basam Books 2020. 249 s.
ISBN 978-952-7337-73-8.